Sisustus

Edullisia sisustusvalintoja kotiin

Säännöllisin väliajoin minulta kysellään, mistä olen hankkinut tietyt sisustustavarat ja kalusteet kotiini. Viikonloppuna kerroinkin kotini uusimman sisustushankinnan, mustareunaisen lasivitriinin, olevan löytö Elloksen valikoimista ja samalla päädyin selailemaan muutenkin kyseisen nettikaupan sisustusvalikoimaa. Hämmästyksekseni huomasin, kuinka samantyylisiä tuotteita sieltä löytyikään kuin millä olen kotini sisustanut  – mutta vielä hämmästyneempi taisin olla tuotteiden edullisista hinnoista. Niinpä päätinkin koota teille inspiraatioksi pienen kollaasin vastaavista tuotteista, joten tässä olisi muutamia edullisia sisustusvalintoja kotiin:

sisustus ellos

1. Valkoiset pellavaverhot tuovat pehmeyttä sisustukseen, ja lisäksi ne päästävät kauniisti valoa lävitseen pieneen kotiin. 2. Jos unelmoi asumisesta Pariisin vanhoissa koristeellisissa rakennuksissa, voi päiväunen kiinnittää kodin seinälle julisteen muodossa. 3. Koristeellisella jalkaosalla varustettu pöytävalaisin saa olla näköalapaikalla niin vanhan talon ikkunalaudalla kuin lipastonkin päällä.

4. Pienet kangasrahit on helppo siirrellä kotona paikasta toiseen ja lisäksi ne tarjoavat lisäistumapaikkoja illanviettoihin. 5. Wieniläistyyliset tuolit tuovat kotiin Pariisin kahviloiden tunnelmaa ja niiden klassinen muotokieli miellyttää varmasti vielä vuosienkin jälkeen. 6. Pienen kodin pelastus on pyöreä pöytä, joka vie kodista vain vähän tilaa, mutta kestitsee ympärilleen useita vieraita.

7. Musta lasivitriini istuu täydellisesti mustavalkoiseen sisustukseen ja lisäksi sen valkoinen sisäosa tuo kauniisti esiin vitriinin sisään piilotetut aarteet ja matkamuistot. 8. Huonetuoksuilla kotiin voi taikoa aivan omanlaisen tunnelman vuodenaikojen tai fiiliksen mukaan. 9. Pehmoinen valkoinen matto tuo ripauksen luksusta arkeen, ja lisäksi se ei vie liikaa huomiota muulta sisustukselta. 10. Teko-orkideat kukkivat kotona ympäri vuoden.

11. Sohvatyynyjä vaihtamalla kodin ilmeen saa helposti päivitettyä, ja valintani kevätkotiin olisikin itämaisesti kuvioidut tyynyt ja raikas sininen väri. 12. Sohvapöydässä yhdistyy naisellinen marmori maskuliiniseen mustaan metalliin, mikä tekee pöydästä kauniilla tavalla kiinnostavan. 13. Rento pikkusohva houkuttelee hyppäämään kyytiin nauttimaan kodin valmiista sisustuksesta (tai suunnittelemaan uutta).

Sisältää mainoslinkkejä.

You Might Also Like

4 kommenttia

  • Reply
    Minna
    24.2.2016 at 22:41

    Jaa tuolta se kaappi on! Ellokselta löytyy kyllä tosi ihania juttuja – vähän liikaakin, koska en ikinä osaa päättää mitä tilaan ja sitten jääkin helposti koko tilaus tekemättä. Viimeksi ostin sieltä sivupöydän joka osoittautui ihan nappivalinnaksi ja on monikäyttöinen. Pitääkin taas katsoa, mitä uutuuksia on tarjolla…

    • Reply
      Anna-Katri
      27.2.2016 at 13:00

      Joo Elloksella on kyllä nykyisin ihan hurjan kivoja kodin sisustusjuttuja! Ja ehkä vähän liikaakin, kun valinnanvaikeus iskee! 😀

  • Reply
    Annn
    26.2.2016 at 10:52

    Mistä muuten tuo nimi wieniläistyyliset tuolit tulee..? 🙂

    • Reply
      Anna-Katri
      27.2.2016 at 12:59

      En kyllä yhtään tiedä! Tuolin suunnittelija Michael Thonet taisi olla alkuperältään saksalainen 🙂

    Jätä kommentti